-

Van Dyck -ruskea

Van Dyken ruskea, vandyckin ruskea, Rubensin ruskea, kölninruskea

[englanti caste earth, Van Dyke brown, Cassel brown, Czech dark, Cologne earth, Cullen earth, brown coal, Ruben's brown, soluble vandyke brown · ruotsi kasselbrunt, van Dyks-brunt, kölnisk umbra, spanskt brunt · ranska Brun van Dyck, brun de van Dyck · italia bruno van Dyck (caobine, nogaline) · espanja pardo van Dyck · hollanti Van Dijckbruin · saksa van Dyckbraun, Van-Dyck-Braun (Kasslerbraun, Kohlebraun, Kölnische erde, Saftbraun, Spanienbraun) · unkari Van-Dyck barna · venäjä koriczniowaja Wan Dejka · puola braz van dycka, braz kaselski · tsekki Van Dyckova hnd]

[NBr8, CI 77727]

Van Dyck -ruskea on orgaaninen, mutta epäorgaanisia aineksiakin sisältävä luonnonväriaine. Se on puolipeittävä, neutraali, tummanruskea pigmentti, jonka valonkesto vaihtelee hyvästä huonoon sen valmistajan, sideaineen ja pigmentin koostumuksen mukaan.

Van Dyck -ruskea on yleisnimitys kaikille humusta, savea, maakeapikeä ja/tai rautaoksideja sisältäville pigmenteille. Toisin kuin monet muut maaperäiset pigmentit, Van Dyck -ruskea sisältää pääasiassa yleensä n. 90%, orgaanisia aineita, kuten humusta ja bitumia. Se sisältää myös mineraaleja, kuten ligniittiä, goetiittia ja pyrolusiittia.

J. Järvelän Maalarin aine- ja ammattioppi -kirjan (WSOY 1956) mukaan Van Dyck -ruskea sisältää vaihtelevia määriä rautaoksidia ja ruskohiiltä... saadaan semmoisista luonnonpaikoista, joissa on rautapitoisia ruskohiilikerrostumia. Saman kirjan mukaan Van Dyck -ruskea on peittävämpää kuin kasselinruskea ja pitää värinsä paremmin kuin se.

Seymorin mukaan Van Dyck -ruskeaa pigmenttiä muodostuu lähes kaikista paikoista, joissa sijaitsee mangaanilähteitä. Väriaine valmistetaan kuumentamalla maa-ainesta kosteuden poistamiseksi ja sen jälkeen sitä on käsitelty maapigmenttien tapaan: jauhettu ja pesty. Pigmenttiä valmistetaan myös keinotekoisesti usein eri reseptein. Jotkut ovat lähempänä aidompaa orgaanista väriainetta (mm. sekoittamalla 80% orgaanista ainetta ja 20% mineraaliainesta), toisissa sekoituksissa orgaaniset aineet on korvattu kokonaan mineraaleilla (mm. keltaisen, punaisen ja mustan rautaoksidin sekoitukset).

Van Dyck -ruskean partikkelit ovat tasaisia niin kooltaan kuin koostumukseltaan; verrattuna muihin ruskeisiin maaväreihin kuten umbraan ja sienamaahan, sen partikkelit ovat peittävämpiä, eivätkä niin kristallimaisia. Väriaine on kauniin transparentti, minkä vuoksi jotkut taiteilijat edelleen suosivat väriä, vaikka pigmentti ei täytäkään taiteilijapigmentin vaatimuksia. Osittain öljyliukoinen ja valkoisen kanssa käytettynä sillä on taipumus muuttua harmaaksi. Kuivuu öljyväreissä hyvin hitaasti ja jää osittain aina kuivumatta. Jotkut yhdisteet haalistuvat.

Voimakkaalle valolle altistuessaan pigmentti haalistuu ja menettää lämpimän sävynsä ja siihen muodostuu kylmä, harmahtava sävy.

Öljyssä pigmentin sävy on syvä (lämminsävyinen, punertavasävyinen) mustanruskea, vesiväreissä pigmentillä on violetinruskea sävy. Öljyssä väri muuttuu usein tummaksi ja halkeilee, mutta öljyssä väri on kuitenkin kestävämpi kuin vesiväreissä. Pigmentti ei ole normaaliväri.

Historia

Väriä on joidenkin mainintojen mukaan käytetty keskiajalta lähtien, mutta ainakin se tuli suosioon 1600- - 1700-luvuilla, kun maalauksissa tulivat suosioon ruskeahkot taustat. Varhaisimmat pigmentin lähteet sijaitsivat Saksassa lähellä Kölniä ja Kasselia, josta pitkään saatiin suurin osa pigmenttiä. 1700-luvun lopulla terra di Colonia tai terra di Cassel -maaväri nimettiin uudelleen Van Dyck -ruskeaksi sitä runsaasti käyttäneen taiteilijan, flaamilaisen 1600-luvulla eläneen Antoon van Dyckin mukaan. (Kun van Dyck lyötiin ritariksi vuonna 1632 hän muutti nimensä muotoon Vandyke.) Toisaalta: esimerkiksi Wikipedian mukaan on epäselvää, käyttikö Van Dyck lainkaan näitä kyseisiä pigmenttejä.

Tavataan mm. Rubensin teoksista. Myös Rembrandt ja todennäköisesti myös Velzquez käyttivät pigmenttiä.

Van Dyke Brownprint olikin erään varhaisen valokuvavedostustavan nimi - siinä valokuvan valmistukseen käytettiin samaista pigmenttiä.

Nimiä

Kölninruskealla tarkoitetaan ajoittain kalsinoitua Van Dyck -ruskeaa.

Rubensin ruskea (Ruben's brown) on vandykenruskean yksi muunnos. Nimeä on käytetty erityisesti 1800-luvun Belgiassa - Van Dyckin katsottiin saaneen oppinsa Rubensilta.

Poltetusta karmiinista (burnt carmine) puhutaan, kun Van Dyck -ruskeaan sekoitetaan karmiinilakkaa.

Kasselinruskea sisältää puhdasta ruskohiiltä.

Muuta

Moni maalituubista löytyvä Van Dyck -ruskea on sävyväri, joka ei sisällä aitoa pigmenttiä. Usein se on marsruskeaa tai hiilimustan ja marspunaisen sekoitussävy. Harvemmin ruskohiilipitoista kasselinruskeaa. Kaikkein yleisimmin Van Dyck -pigmenttinä myydään mangaaniruskeaa, jolla on huomattavasti aitoa Van Dyckin ruskeaa parempi valonkesto.

Katso myös marsruskea, rautaruskea, kasselinruskea, van dyken punainen

Lähteitä / lukemista

Ball, Philip Bright Earth. The Invention of Colour. Penguin Books, Lontoo 2002
Gettens, Rutherford J & Stout, George L Painting Materials. A Short Encyclopaedia. D Van Nostrand Company, New York 1947
Järvelä, J Maalarin aine- ja ammattioppi. WSOY, Porvoo 1956
Seymor, Pip The Artist's Handbook. Grange Books, Arcturus Publishing Limited, Lontoo 2003
Historical Photographic Techniques VI - The Van Dyke Process. Text and photografy Ing. MgA. Tomáš Štanzel.Translated by Nicholas Miller © PhotoArt. National Technical Museum, Praha. www.ntm.cz/projekty/fototechniky