-

Värjäys: Carthamus tinctorius Väriohdake, saflori

[Asteraceae]

[englanti safflower, false saffron, bastard saffron, dyer's saffron, distaff thistle, dyer's thistle, carthame ; mocke saffron, saffron dorte (Gerarde 1597) · latina cnicus; crocus hortis, crocus saracenicus; cnecus urbana (Gerarde 1597) · ranska Carthame, Carthame des teinturiers, Carthame officinal, Carthame rouge, Chardon-bénit des Parisiens, Faux safran, Safran bâtard, Safran des teinturiers, Safran d'Allemagne, muinaisranska safleur; safran sannage (Gerarde 1597) · italia zaffarano saracinesco, zarrarino salvatico (Gerarde 1597) · saksa Färber-Distel, Bauernsafran, Deutscher Safran, Distelsafran, Falscher Safran, Färberdistel, Färbesaflor, Gartensaflor, Papageisamen, Saflor, Wilder Safran; wilden saffran (Gerarde 1597) · ruotsi färgtistel · espanja azafran, azafran bastardo, alasor, semente de papagaios (Gerarde 1597) · italia cartamo officinale · venäjä polewoi · arabia safra=keltainen; chartam; arabiankielen pigmenttisana qurtum on pohjana latinan Carthamus-sanalle · kreikka kārthamos, κάρθαμος · japani benibana 紅花; suetsumuhana 末摘花, vanha nimitys · tiibet gurgum ou khache shakama · alazor, e'sfer, habb et quirthim, huang lan, hung hua, hung lan hua, kasumba, kesumba, yao hua]

Saflori © Päivi Hutri
Väriohdakkeen terälehtiä. Kuva: Päivi Hutri

Kasvin kuivatut terälehdet: punainen (NR26), keltainen ( NY5)
Väriohdakkeen punainen väriaine tunnetaan nimellä kartamiini eli espanjanpuna; sitä on kutsuttu myös safloripunaiseksi ja saflorikarmiiniksi.

Sekä saflorin keltainen että punainen väri haalistuvat valossa kohtalaisen nopeasti.

Yksivuotinen, metrin korkuinen kasvi. Kasvaa luonnostaan Välimeren alueella, Egyptissä, Etu-Aasiassa ja Itä-Intiassa, mutta viljellään myös mm. Etelä-Amerikassa ja Meksikossa sekä Euroopassa (mm. Saksa, Espanja, Italia ja Unkari). Suurimmat vientimaat ovat tällä hetkellä Kiina, Intia ja Pakistan.

Kasvi tuoksuu sahramille ja sitä voidaan käyttää ruoanlaitossa kuten sahramia (sitä on myös nimitetty "köyhän miehen sahramiksi") ja lisäksi siitä joskus käytetään englanninkielellä sahramia merkitsevää nimitystä saffron; sekaannukset kasvien värillä ovat yleisiä. Huijarit ovat keränneet historian saatossa reippaat killingit myydessään safloria kymmeniä kertoja kalliimpana aitona sahramina.

Saflori on siitä mielenkiintoinen värikasvi, että siitä saadaan sekä keltaista että punaista väriä. Normaalilla keittovärjäyksellä alunapuretettu villa voidaan värjätä keltaiseksi. Punaista sen sijaan saadaan vasta, kun kukista on liotettu ensin kaikki keltainen väri pois: liemi muutetaan emäksiseksi (pH 11), ja jätetään noin tunniksi. Kukat siivilöidään pois, jonka jälkeen pH palautetaan etikan (tai esim. sitruunamehun) avulla takaisin hieman happamaksi (pH 6). Punainen värjätään kylmävärjäyksenä: värjättävät tekstiilit asetetaan yön ajaksi värjäytymään. Liemi värjää sellukuidut vaaleanpunaiseksi tai punaiseksi (liemen voimakkuudesta riippuen) ja silkin oranssiksi - mutta villaan väri ei erityisen hyvin tartu.

Silkki värjäytyy kylmävärjäyksessä lohenpunaiseksi - hieman oranssihtavaksi vaaleanpunaiseksi. Jos siihen halutaan kylmempi pinkki sävy, proseduuri onkin hieman monimutkaisempi. Ensin punaiseen liemeen lisätään puuvillaa, joka saa olla yön yli liemessä. Sen tehtävä on imeä punainen väri ja toimia ikäänkuin varastona värille. Värjääntynyt puuvilla asetetaan emäksiseen liuokseen (pH 11), johon väri irtoaa noin tunnissa. Tämän jälkeen värin luovuttanut puuvilla poistetaan, liemen pH lasketaan jälleen noin kuuteen, ja silkkikuidut laitetaan liemeen.

Perinteisessä intialaisessa metodissa keltainen väri erotetaan kuivatuista saflorikukinnoista pesemällä kukintoja useita päiviä happamassa vedessä. Pestyt kukinnot kuivataan (ja ajoittain muovataan kakuiksi).

Saflorin punaista substraattipigmenttiväriä on käytetty taiteilijavärinä (rouge vegetal). Myyntiniminä on ollut mm. espanjanpunainen (Spanish red) sekä portugalinpunainen (Portuguese red). Värisafloria on käytetty myös ehostukseen ja kosmetiikkaan. Väriä käytetään myös elintarviketeollisuudessa (mm. väriaine joissakin likööreissä), vaikka sitä ei olekaan "virallisesti hyväksytty". Saflorin siemenistä saa öljyä, jota käytetään kynsilakan ja saippuoiden valmistuksessa.

Historia

Saflorin uskotaan olevan kotoisin Egyptistä. Erityisen tärkeällä sijalla safloriöljy ja -pigmentti ovat olleet eteläisessä Aasiassa, Silkkitien varrella (Iranissa, Afghanistanissa ja Intiassa). Merkkejä saflorin käytöstä väriaineena on löydetty jo varhaisimmista alueella valmistetuista matoista.

Egyptiläisiltä muumioilta on löydetty väriohdakkeella keltaiseksi värjättyjä kuituja ja myös väriohdakkeen punaisella värjättiin Egyptissä villaa ja puuvillaa jo 4000 vuotta sitten. Väriohdaketta on käytetty jo muinaisista ajoista Intiassa ja Keski-Aasiassa.

Vanhassa juutalaisessa kirjallisuudessa väriohdakkeeseen viitataan sanalla kozah, Talmud tuntee kasvin myös nimillä morika, kurtemei ja dardara.

Kirjassa Plantes de la France (1808) mainitaan, että Egyptin arabialaiset uskoivat, että saflorin väristä tulee pysyvä, jos kasvin poimivat neitsyet - ja jotta varmasti ei tulisi erehdyksiä, kasvien poiminta oli hyvin pienten lasten työtä.

Arabialaisten kauppiaiden mukana saflori kulkeutui myös Intiaan, jossa sillä alettiin mm. korvata sahramia. Silkkitietä pitkin saflori kulkeutui Kiinaan (n. 200-300-luvulla), jossa arvostettua väriä käytettiin kirkkaiden silkkiasusteiden värjäämiseen; ja sieltä edelleen Japaniin 600-vuosisadalla. Japanilaisessa kosmetiikassa käytetty beni on valmistettu sekoittamalla väriohdakkeeseen kalkkia.

Saflorin punainen väri on ollut erityisen arvostettua Intiassa ja Japanissa.

Väriohdake on saattanut olla myös irlantilaisen ja skotlantilaisen keltaiseksi värjätyn paidan (saffron shirt) väriaine (Lisää). Kreetan ja eteläisen Kreikan vanhoista palatseista on löytynyt laattoja, joissa väriohdakkeen punaiseen väriin on viitattu sanalla eruthos.

Väriohdakkeesta on talkkiin sekoittamalla saatu punaista rougea. Sitä on käytetty mm. silkin värjäämiseen.

Safloria pidettiin yleishyödyllisenä kasvina, mutta Japanissa etenkin sen värjäysominaisuuksia kunnioitettiin. Japanissa väriohdakkeesta saatu kirkas vaaleanpunainen (joidenkin lähteiden mukaan tummanpunainen) kurenai -väri kiellettiin tavalliselta kansalta; vain keisarinnan suosiossa olevat yläluokan naiset saivat käyttää sitä. Se oli aikanaan arvokkaampaa kuin kulta. Monikerroksisia saflorilla värjättyjä silkkiasuja pidettiin myös niiden terapeuttisten vaikutusten vuoksi. Saflorilla värjättyjen alusasujen uskottiin pitävän ihon lämpimänä. Väriohdakkeen punaista (beni) käytettiin sekä värjäykseen että grafiikkaan. Edo-ajan lopulla väriohdake oli suosittu sekä värjäys- että ehostusaineena (Kyo Beni, 'kiotonpunainen'). Saflorin siemeöljystä valmistettiin huulipunaa, jota käytetiin hääseremonioissa (edelleen joissakin tärkeissä seremonioissa). Tohokun alueella saflorista valmistettiin esim. Osaen Benibana Tsumugi -väriä, johon saflorin lisäksi käytettiin indigoa (ai, Indigofera), saksanpähkinää (Juglans regia) ja Miscanthus tinctorius -kasvia (kariyasu).

Väriohdake yleistyi eurooppalaisissa puutarhoissa 1500-luvulla. 1700-luvulla portugalilaiset alkoivat käyttää safloria sahramin sijasta niin ruoanlaitossa kuin liköörien värjäyksessäkin.

The Universal Herbal -kasvitietosanakirjassa (1824) kerrotaan, että aiemmin värisafloria viljetiin useissa osin Englantia värjäreiden käyttöön, ja erityisesti Gloucestershiressa, jossa kansa poimi sen kukkia ja kuivasi ne antaakseen väriä ruokaansa. Kirjassa ihmetellään, miten värisaflorin viljely loppui niin totaalisesti, ettei siitä enää tuolloin, 1800-luvun alkupuolella ollut jälkeäkään. Kuitenkin Englantiin tuotiin tuolloin mittavia määriä värisafloria sekä värjäys- että maaliainekäyttöön. Samassa kirjassa mainitaan, että espanjalaiset värjäävät värisaflorilla ruokiaan ja öljyjään.

Englannin kielessä käytetty termi red tape, juontaa juurensa siitä, että saflorilla värjäyttyjä vaaleanpunaisia nauhoja käytettiin dokumenttien sitomiseen.

Lähteitä / lukemista

Gerarde, John The Herball or Generall Historie of Plantes. John Norton, Lontoo 1597.
Green, Thomas The Universal Herbal, Caxton Press, Liverpool 1824.
Jaume Saint-Hilaire, M. Plantes de la France. Décrites et peintes d'apres nature. Tome premier. Chez L'aureur, Rue des Fossés S. Victor, N°19. Pariisi, 1808
Marinova, Elena & Riehl, Simone Riehl Carthamus species in the ancient Near East and south-easternEurope: archaeobotanical evidence for their distributionand use as a source of oil. Veget Hist Archaeobot (2009) 18:341–349
Ure, Andrew A Dictionary of Arts, Manufactures, and Mines; containing A Clear Exposition of Their Principles and Practice. 1847, Appleton & company, New York.
Watanabe, Shunzo Cultivation, Introduction and Historical note of the Benibana (Safflower:Carthamus tinctorius L.) in Yamagata Prefecture. Journal of the Yamagata Agriculture and Forestry Society. 34:73-76, 1977.
Artikkelit Coloriastossa: Kasvit / Carthamus